Usein saan kotona katsoa miten me agilityssä mennään, kun joku on kuvannut meidän menoa.
Se on oikeesti ollut tosi huippu juttu!
Oon huomannu miljoona asiaa omassa ohjaamisessani. Millon rynnin, millon jään liikaa odottelemaan, millon menen itse esteen eteen ja mitä kaikkea.
Jokaisten treenien jälkeen mä katson juuri ne pätkät ihan suurennuslasissa missä meni vikaan. Ei sen takia, että ruoskisisin itseäni kotona, vaan puhtaasti oppiakseni.
Nyt edellis kerralla totesin et nyt loppui toi selkäkyyryssä juokseminen Diwan kanssa ja nainen liiku normaalisti :D
Ihan hyvään väliin , kun viime sunnuntaina juoksutin sitten viimeistä kertaa Diwaa agilityssä :D
Eli toisin sanoen Vilma tulee ohjaksiin takaisin ja mulle jää "vaan" omat koirat :)
Tähän samaan myös mainittakoon, että pienen pieni hollanninpoika meni puominkin ihan ihka ensimmäistä kertaa 👍
Tässä nyt pari agiliito videota...
...näihin tunnelmiin uljaan D:n kanssa
Plus pari Vili Vilperiä :D
Mulla on muuten joku hirvee keuhkotauti ja pumppu meinas hyvpätä rinnasta heti alun jälkeen niin jos taputtelen rintaa tai tasaan hengitystä videoilla niin johtuu siitä :D :D :D
Nyt päätin viedä tän videoimisen aika ajoin myös jäljelle ja tottiksiin.
Mikä oli ihan hyvä idea :D
Eilen meinaan tehtiin jälki ja mietein mahtokohan nyt mennä ihan niin kuin elokuvissa, vahva tunne oli ettei mennyt. Kotona katsoin kun Teija ystävällisesti kuvasi meen jäljet, että Kirahan koko ajan koitti mennä sieltä mistä aita on matalin :D
Katsotaan, kuinka paljon tässä tulee opittua teemalla "kertaus on opintojen äiti" ;)
🐾
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti