Tuurilla vai taidolla?

Tää on sellanen asia josta oon puhunut monien kanssa ja paljon.

Koiraharrastuksessa mulle henkilökohtaisesti ei riitä ajatus että "tuurilla ne laivatkin seilaa".

Kun me mennään tulevaisuudessa kokeisiin, varsinkin virallisiin... niin haluan tietää että mun koira ja minä ollaan oikeasti valmiita.

Mä en halua mennä koiran kanssa kokeeseen sillä menttaliteetilla, että no koitetaan nyt.

En sano että se on väärin tehdä niin tai mitään vastaavaa, mutta tää on vaan mun ajatus maailma.

Me ei välttämättä pärjätä, vaikka oltais tehty kaikkemme ja jotkut osiot ei meekkään niin kuin oppikirjoissa, mutta oon ainakin mennyt kokeeseen siten että mulla on vahva tunne mun koirasta ja osaamisesta.

Jos koe menee huonosti vaikka ollaan treenattu niin se tarkoittaa että jotain on jäänyt vaiheeseen ja ennen ei mennä uudelleen ennen kuin on vahvistettu niitä osa alueita jotka on jäänyt heikommiksi.

Pelkkä koulutustunnus ei merkkaa mulle mitään. Tai no ihan noin ei ehkä voi sanoa. Onhan se hienoa laittaa koulutustunnus koiran nimen yhteyteen. Otetaan nyt esimerkki jos meen vaikka Kiran kanssa Tokon ALO luokan kokeeseen ja saadaan nippa nappa sieltä ykkös tulos niin ennen uutta koetta mä treenaan ja treenaan ja treenaan niin kauan että ensikerralla siinä meidän kokeessa huomaa eron. 

Ei siten että hei me treenattiin kaksi, kolme,neljä jne kertaa ja tullaan nyt taas täältä kokeilemaan.

Tai jos mentäis vaikka Vilin kanssa BH kokeeseen jossa tärkeintä ja isoin osuus on seuraaminen ja Vilin kontakti ja seuraaminen olis jostain syystä ihan kankusta, mutta nippa nappa saatais se tunnus niin kyllä mua ottais päähän että menin koiran kanssa joka ei ollut valmis. 

Joo siis kukaan ei ole täydellinen ja virheitä tulee kaikille. 

Mä oon sen verran kriittinen itselleni että se suoritus on mulle tärkeämpi kuin arvosana. Oon itse itseni suurin kriitikko.

Jos sä suoritat kokeen. Saat koularin mutta et kehtaa laittaa esimerkiksi videota siitä esille niin silloin ollaan menty puskaan ja lujaan.

Olisi todella noloa (mulle)  että mä osallistuisin samaan kokeeseen ihmisen ja koiran kanssa joista näkee että koiraa on koulutettu ja tunteja on takana ja töitä on tehty ja sitten olisin minä koirani kanssa joka ei ole valmis ja suorituksista huolimatta lopputulos meillä kahdella olisi sama.

Jos näin kävisi niin mun olis kyllä pakko kaikessa rehellisyyden nimissä sanoa ihmisille että ei mennyt hyvin vaikka tulos tulikin.
 

En olisi tyytyväinen. Enkä tarkoita että en olisi tyytyväinen koiraan, en siis missään nimessä.

En olisi tyytyväinen itseeni. Ei se koira itseään kokeisiin ilmoita. Ei se koira päätä missä vaiheessa treeniä on takana sen verran että ollaan valmiita. Minä sen päätän. Paljon myös kokeessa vaikuttaa ohjaajan toiminta, se voi olla että vaikka koira olisi kuinka valmis niin mä sählään kaiken niin että touhu menee päin pyllyä.

Voinko silloin olla itseeni tyytyväinen? Mitä se kertoo? Se kertoo että voin kyllä olla ylpeä koirastani mutta mun tarvii ohjaajana kehittyä.

Jos kokeet on tuuri peliä niin voitko sanoa että teillä on taitoa takana?

Jos mun koira on hyvä lajissa X ja haluan tuloksia lajista Ö niin en mä tule ikinä menemään sillä menttaliteetilla kokeeseen että koitetaan nyt tätä kun ton se osaa. Jokainen koe ja jokainen laji on yksittäinen erillinen suoritus ja kaikkeen treenataan niin paljon kuin se vaatii.

Numerot ja kirjaimet on pelkkää tekstiä. Tekeminen on se mikä merkitsee. Kokemus opettaa sua tuntemaan itsesi ja koirasi.

Nää on kaikki tosiaan mun ajatuksia ja miten mä henkilökohtaisesti haluan koirieni kanssa toimia. 

Elämässä ja varsinkin kun teet elävien hengittävien yksilöiden kanssa "töitä" sattuu ja tapahtuu. Joskus erinäisten asioiden vuoksi suunnitelmat muuttuu ja asiat siirtyy. 

Aina on onneksi olemassa mölli kisoja ja mätsäreitä joihin voi mennä harjoittelemaan kisa tilanteita.

Mä luulen että itsekin ekojen kertojen jännittäjänä nää on mulle hyviä mahdollisuuksia ohjaajana kehittymiseen.

Mulla ei oo kiire ja opin koko ajan lisää. Kira ei ole edes kaksi vuotias joten mulla on parhaimmassa tapauksessa sen kanssa vielä todella monta vuotta aikaa ja Vili on vielä ihan "vauva". Mun ei tarvi hötkyillä ja mun tarvii muistaa antaa aikaa sekä koiralle että mulle itselleni. Meidän ei tarvitse olla parhaita kunhan tehdään parhaamme.
Me tehdään. Me tehdään parhaamme ihan joka ikisessä asiassa ja tehdään niin paljon mitä rahkeet riittää!

  Jos täydet pisteet on sata niin me ei treenata 80neen pisteeseen vaan 150neen :)

Luin fbkissa yhdenkeskustelun ja siellä oli juurikin kysymys että milloin menette koirienne kanssa kokeiseen. En voinut uskoa osaa vastauksista, jotka kuuluivat mm näin:

Kun pysytään paikka makuussa tai ei ainakaan mene muiden luo.

Siis MITÄ? Paikkamakuu on vain yksi ainut osio alokasluokassa! Ihan sama vaikka siitä hyvin pisteitä ropisee onnistuttaessa.  Mielestäni todella todella todella alhainen kriteeri lähteä kokeeseen. Sille ei tietenkään voi mitään jos se koira siitä nyt karkaa. Kaikki on aina mahdollista, mutta jos paikka makuussa pysyminen/ korkeintaan ohjaajan luokse karkaaminen on kriteereissä ennen koetta niin... mä en vaan ymmärrä. En todella...

Ja muutama oli vastannut tyylillä soitellen sotaan... Voisko joku kertoa mulle mikä ihmeen järki tässä nyt on? Yllä mainituissa tapauksissa ymmärtäisin loistavasti mölli tokoihin osallistumisen ja rajojen taitojen testaamisen, mutta virallisiin kokeisiin?

Oonko mä jotenkin normaalista poikkeava ihminen vai onko tää jotain ensimmäisten harrastuskoirien omaavan ihmisen ymmärtämättömyyttä?

Mä oon ohjaajana tehnyt paaaaaaljon virheitä. Mä oon monesti kantapään kautta löytänyt vasta oikean tavan. Mä oon lähtenyt ratkaisemaan ongelmia väärällä tavalla tai katsonut väärästä suunnasta.
Mä kuitenkin kehityn. Mä kuitenkin yritän parhaani. Mä kuitenkin avarran maailmaani... joten.
Haluan painottaa sitä että niin minä kuin kaikki muutkin ajattelevat niin kuin itse näkevät parhaaksi.
Toivon myös ettei tietyllä tavalla mun "kriittisyys" ja täydellisyyden tavoittelu kaiva mulle kuoppaa alleen.

Sen näkee sitten...