Ystäväni Saara

Käytiin tosiaan maanantaina päivällä vielä moikkaamassa ystävääni Saaraa Leineperissä.

Saara on ultimaattinen hullun kissanaisen ruumiillistuma (ja ainakin yks blogin lukijoista joten moikka moi!)

Ollaan tutustuttu lähärikoulussa aikoinaan.

Nyt vihdoin pääsin käymään Saarankin luona (kiitos auton)!

Joo toi, toi, tota noin.

Meen saapuminen oli niin kuin huonosta komediasta.

Oppikirjan mukaan koirat istumaan ennen kuin lupa tulla autosta pois ja flexit kiinni.

Koirat vapauteen. Saaran kissa seisoskeli jossain mun takana niin lähdin kuin kuoriämpäri hihnan päässä kun paimenet otti pikku yllätys pinkaisun...

Saatoinpa hieman kiroilla, saatoinpa vähän korottaa ääntäni ja saatoinpa kiittää päässäni luojaa ensimmäistä kertaa näistä kertyneistä elopainoista, että vauhti kuitenkin tyssäsi. Käännyin takaisin Saaraa kohden ja Saara tässä kohtaa jo nauroi melko kannustavasti. :D

Siinä olin juuri tokaisemassa jotain varmaan todella repäisevää, kun nää otti uuden spurtin mun selkäni taa ja mulla meni käsi ihan mutkalle. 

Tän mutkan ansiosta Kira suoritti melkolailla oikea oppisen rannekaadon. (Rannekaato on siis yksi itsepuolustusliikkeistä jolla saa isommankin ihmisen nurin.)

Siinä mä makasin kentässä selälläni, pipo mudassa ja kumpaakaan koirista ei edes kiinnostanut mun hyvinvointini, koska kissa :D 

Saara nauroi melko paskaisesti ja Veronika säkeisti vieressä, kun koitin pyöriä niiden flexieni kanssa ylös. Jotain Saara videokameran puuttumisesta kuului puhuvan siinä kun huutonaurultaan kykeni... Joskus voi siis käydä näinkin. :D 

Kyllä huomasi että team jäniskevennys saapui tontille!

Tää menee siihen kuuluisaan kansioon "ei mun koira oo ikinä ennen..."

 :D

 

Kaikesta huolimatta meitsi pääsi ylös ja vierailu jatkui...

 

Juotiin kahvia, höpistiin, mä natsimutseilin Veronikalle ja Saara antoi luvan kaikkeen minkä kielsin :D

Tehtiin hiusjuttuja ja kaikkia muita "ämmien touhuja" siinä. Mä ihastelin Saaran megakorkkareiden kokoelmaa ja haaveilin kunnes muistin että mulla on muksuja ja koiria ja en ikinä käy missään missä voisi käyttää korkkareita :D

Ennen kotiin suuntaamista käytiin Leineperissä ihastelemassa maisemia ja törmättiin siinä muutamaan junnuun jotka juoksi puskissa pellenaamari kädessä.

Saara ilmoitti pojille ettei nyt välttämättä kannattaisi sille tielle lähteä ja pojat hieman noloina lähtivät punnitsemaan uravalintojaan.

Leineperi on niiiiiiin kaunis paikka!

Veronika ja paimenet

Tälläisiin maisemiin meidän vierailu päättyi. 

Nyt kun pääsee käymään niin Saaraa täytyy kyllä käydä moikkaamassa useammin!!!