Koiran kanssa olis kauheen kiva touhuilla 24/7
mutta elämällä on usein tapana puuttua peliin.
Joskus vaan on sellaisia päiviä ja vähän kausiakin, että juokset tukka putkella aikaa vastaan.
Kun tulet kotiin ja olet valmistellut asiat mielestäsi viimeisen päälle. Teit eilen jo tämän päivän ruuan, kämpän pitäisi olla siisti ja kaupassakin on käyty. Illalla olisi treenit ja muuten on kalenteri tyhjä.
Saapuessasi kotiin niin vuorossa onkin kasa vanhemman tyttären läksyjä joiden auttamisessa/tarkastamisessa meneekin juuri tänään enemmän aikaa. Nuorempi tytär tuo viime hetken synttäri kutsun. Jompi kumpi tai molemmat ovat tulleet kipeäksi ja tiedät itse olevasi seuraava. Kira linkuttaa ja/tai kissat oksentaa... Isännän piti olla kotona , mutta joutuukin ylimääräiseksi päiväksi töihin. Tälläistä on elämä. Olen aika hyvä aikatauluttamaan ja organisoimaan elämän, mutta joskus se vaan tekee tepposet.
Meillä on isäntä reissuhommissa lähes ympäri vuoden joten pyöritän 4 päivää seitsemästä tätä rallia yksin. Olen siihen tottunut ja vaikka itse sanonkin niin pärjään tässä hommassa melko hyvin.
Kaiken tämän keskellä olisi kova halu treenata... ilman treenaamista ei kyllä etene vaikka kuinka tahtoisi.
Tärkeysjärjestys kuitenkin on lapset (perhe), eläimet, koti ja kaikki velvollisuudet joten treenaaminen valitettavasti ei korista ykkös prioriteettinä.
Täytyisi ehkä olla itselleen hieman armollisempi, mutta se on välillä todella vaikeaa.
Kun motivaatio on kohdallaan niin sitä aikaa tulee kyllä revittyä vartin sieltä ja toisen täältä vaikka välillä ei oikein itsekkään ymmärrä miten onnistuu. Kesällä en unohda ikinä kun saavuin yövuorosta kotiin klo 7.20 ja ennen nukkumaan menoa lähdin Kiran kanssa lenkille ja lähes aina jäätiin johonkin viimeistään omaan pihaan tekemään tottikset (HULLU). Jälkeenpäin en kyllä ylipäätään ymmärrä miten sain koko kevään, kesän ja syksyn kulkemaan eteenpäin nimittäin niin kaaottiselta se näin jälkikäteen tuntuu.
Nyt olen ottanut tämän alkuvuoden huomattavasti rennommin itseäni ja motivaatiota keräillen. Lasten ja Kiran kanssa aikaa viettäen. Nyt aletaan satalasissa painamaan eteenpäin, jo riittää löysäilyt. Energiat ja motivaatiot alkavat olla kohdillaan. Treenivihot on taas kaivettu esiin ja suuntaa on oikein todenteolla suunniteltu. Häiriö treenejä tarvitsisi alkaa enemmän sopimaan ja järkkäilemään. TOKO kentät täältä tullaan (joskus :D ). Toivotaan, että elämäkin olisi myötämielinen edes suurimmaksi osaksi :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti