Joulun jälkeen mun motivaatio laski niin kuin lehmän häntä...
Ollaan treenailtu kyllä, mutta ei sata lasissa...
Ollaan treenailtu kaiken maailman temppuja ja temppuiluja, mutta se mihin pitäisi keskittyä on päässyt aina "unohtumaan".
Tiedän kyllä pohjimmiltaan missä on vika. Vika on mun päänvälissä. Nimittäin ennen joulua super turhauduin siihen, että kun pääsin askeleen eteenpäin niin tajusin ja uskoin että oon kävellyt senkin askeleen vääräänsuuntaan. Mulla oli tunne, että jokainen onnistuminenkin ja onnistumisen tunne oli itsepetosta, koska en toiminut oikein enkä oikeissa asioissa.
Kun sulla on monta ihmistä neuvomassa ja varsinkin kun olet vielä epävarma omasta tyylistäsi ja itsevarmuus ei ole tapissa niin hyvää tarkoittavat ja tärkeät neuvot (joita siis todella arvostan) saattavat tuntua lamauttavilta. Varsinkin kun sulla on todella oikeasti asiansa osaavia ja taitavia ihmisiä lähipiirissä ja jokainen korostaa eriasiaa niin tulee tunne että jokainen asia on pielessä...
Ja kun olet vielä sellainen ihminen, että epävarmuus ei todellakaan kuulu sun luonteenpiirteisiin niin siinäpä on sitten soppa valmis.
Musta on todella upeaa että mulla on ihmisiä joilta kysyä ja jotka haluavat auttaa. Mulla on ihmisiä jotka tietävät mistä puhuvat ja ovat todella taitavia.
Se mitä mun pitäisi oppia on soveltavaan kaikkea tätä omaan tekemiseen. Mun täytyisi olla uskollinen itselleni ja omalle tekemiselleni. Jos olisin itsevarmempi omassa jutussani ja luottaisin siihen että juuri minä tunnen oman koirani parhaiten, niin pystyisin ottamaan käytäntöön nämä kullan arvoiset vinkit enkä sekoilemaan ja kompastelemaan niihin. Kritiikki on mun mielestä todella hyväksi, koska ulkopuolinen näkee ne virheet joita sä et pysty näkemään ja kaksi päätä on parempi kuin yksi.
Nyt täytyisi enään sisäistää tämä asia. Ihminen on itse oman itsensä suurin este.
Myös Kiran jatkuva juokseminen toi oman lisänsä motivaation laskuun. Jokainen lenkki oli treenaamista... Jokainen häiriö sai nupin jumiin ja jo opitut asiat alkoivat takkuamaan, Turhautumiskerroin sata. Jos jokainen lenkki on jo treenaamista ja tunnin ulkoilu tuntuu vuodelta on sitä motivaatiota vaikea löytää enään siihen itseasiaan.
Onko järkeä treenata väkisin? Mun mielestä ei.
Onko järkeä treenata turhautuneena? Mun mielestä ei.
Onko järkeä treenata väsyneenä? Mun mielestä ei.
Jos sulla on alussa jo surkea mielentila niin tuskin koirakaan nauttii siitä tekemisestä. Ollaan nyt rehellisesti pari kuukautta tehty hyvänmielen treenejä ja tehty sitä mikä tuntuu kivalta. Ollaan kyllä opittu uutta ja päästy eteenpäin, mutta 100% en ole itsestäni antanut.
Nyt alkaa pikku hiljaa taas tuntumaan siltä, että jaksaisi pian availla noita treeni vihkoja ja tarkastella tavoitteita... Ehkä se motivaatio tän hiljais elon jälkeen sieltä löytyy ja palataan taas vahvempina takaisin peliin. Kun löydän sen oikean mielentilan niin vain taivas on rajana, vaikka matka olisikin pitkä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti