Belgianpaimenkoira Tervueren, Mustantuulen Äitee "Kira" & Hollanninpaimenkoira, Minanthe's Semel-Pätkä "Vili".

sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

Yhteistreenit korkattu


Tällä viikolla on tän vuoden yhteistreenit korkattu ja tässä niistä kooste :)

9.3.2016
keskiviikko

Lähdettiin Kiran kanssa kimppatreeneihin, joissa meidän lisäksi oli Johanna ja Luka, sekä Pasi opastamassa meitä ja extra silmäparina.
Treeneihin käveltiin yhdessä, joten oikeastaan meidän treeni alkoi jo tässä kohtaa.
Kira ei oikein arvostanut aluksi vierasta lenkki seuraa, mutta kun lähdettiin kävelemään niin sitten sujui jo kivasti.
Yhteistreeneissä Kira oli jo tosi kivasti kuulolla aikaisempaan verrattuna ja pakko se on vaan uskoa, että nää viimeiset juoksut teki tehtävänsä. Kira alkaa piiiiitkästä aikaa hiljalleen palautumaan omaksi itsekseen :) Tosin oli hauska huomata, että mä en osaa edes seisoa suorassa ja itse menin taas sellaiseen häslätilaan jonkun katsoessa. Ajatus ei kulkenut ja tunsin miten tummat hiukset alkoivat muuttua blondeiksi :D No onneksi sain taas hyviä vinkkejä Pasilta ja kaiken kaikkiaan jäi todella hyvä fiilis. Tosin en kyllä ymmärrä miten Pasin hermot kestää, kun allekirjoittaneella toi asioiden sisäistäminen on etanan vauhti luokkaa! NOTE TO MY SELF: Opettele seisomaan suorassa! Opettele puhumaan oikeassa kohtaa ja olemaan hiljaa! Lopeta sählääminen! Opi pitämään hihnaa kädessä! :D

Pari puistokuvaa ennen kotiin menoa



Lukasta kuvia treenien jälkeen :)

Komea poika :)



Lukalla on ihan mahti väritys ja kaikinpuolin todella hyvännäköinen pakkaus.



13.3.2016
sunnuntai

Lähdettiin kirvatsiin treenailemaan ja mukana oli meidän lisäksi neljä koirakkoa. Johanna ja Luka, Vilma ja Diwa, Pasi ja Sampo, sekä Miisa ja Nana.

Mun ja Kiran treenit meni aikalailla sählätessä, koska en yhtään ollut miettinyt mitä Kiran kanssa teen. En ollut johdonmukainen ja tosiaan sähläsin kaikkea, mutta kyllä tästäkin taas jotain opittiin. Paljon oli Kiralle häiriötä ja kaiken kaikkiaan koko reissu teki varmasti molemmille hyvää.
Itsellä ei oikein ajatus pelannut ja hermoratakset olivat hiukan heikonpuoleiset. Jos laitetaan tän järkyttävän flunssan piikkiin?

Alussa treenailtiin (ja ihailtiin Pasin ja Sampon treenaamista)





Sitten lenkkeiltiin ja kuvailtiin :)

Sampo

Saksalaisten kaverikuva :)

Kira, Diwa ja Luka

Nana, Sampo, Kira, Diwa ja Luka

Kirakin pääsi Super Sampon kanssa valokuvaan :D

Nana, Sampo, Diwa, Kira ja Luka

Nana

Hetki ennen kuin kuvaaja sai pusun :)

Sitten paistettiin makkaraa ja hengailtiin vielä tovi. Ihan vaan tälläinen hihnassa hengailu, kun ei pääse leikkimään ja painimaan tekee Kiralle hyvää :) 



Älli ja Tälli <3





Näin korkattiin tällä viikolla tämän vuoden yhteistreenit :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti