Tämän kertainen kirjoitus, koskee ensimmäisen koiran omistamista.
Oon tolkuttoman monta kertaa ajatellut "kun mulle tulee seuraava koira niin en tee näin"
ja mua on lohdutettu, että toisen koiran kohdalla tulen tekemään toisenlaiset virheet ja huomaan taas hokevani samaa lausetta.
Kun aloitin Kiran kanssa wanna be tottistelun en ymmärtänyt tehdä Kiraa tarpeeksi aktiiviseksi.
Joka sitten kostautui myöhemmin.
Mulla meni MONTA kuukautta vain ihmetellessä sitä, että en saa Kiraa tekemään pallon kanssa tottiksia ennen kuin tajusin ottaa patukan käyttöön ja johan alkoi toimimaan. Kira oli pitkään sellainen, että kun Kiralle heitti pallon niin pää kääntyi ja näki oikein puhekuplan "sinne se nyt meni", mutta eväkään ei liikahtanut sen eteen että se pallo haettaisiin :D Kauhulla ajattelenkin joskus noudon opettamista.
Olin aina pitänyt Kiraa auki muiden koirien kanssa, joten en tajunnut luoneeni ongelman siinä kun pitäisi treenata hihnassa kiinni muiden koirien läsnä ollessa. No sehän ei sopinut Kiralle millään valtakunnan tavalla. Hyvä minä!
En myöskään tajunnut tarpeeksi ajoissa opettaa "lenkki käskyjä" joten niiden sisäistäminen Kiran hormooni hurrikaanin aikana oli vähän haasteellisempaa. Tietenkin oltiin hihnassa lenkkeilty alusta asti, mutta vierellä kävelyn opettamisen olisi voinut tietenkin ajoittaa ennen tätä juoksurumpaa.
Kiran kyräilystä alkava remmirähjä moodi. Tajusin vasta tuhannen eri kokeilun jälkeen mikä tapa puuttua ja missä vaiheessa on toimiva. Varsinkin missä vaiheessa. Tyhmästä päästä ja niin pois päin...
Samoin Kira pääsi pienenä jatkuvasti pihaan mun "happi hypellessä" ja Kiralle sattui vahinkoja varmaan pidempään kuin muuten olisi. Nimittäin vahingot loppuivat, kun itse ymmärsin rajoittaa jatkuvaa ulkona ravaamista.
Onneksi kaikki on/oli ja on ollut korjattavissa.
Kantapään kautta opettelu on kankusta ja varsinkin, kun etsit sitä Kiralle oikeaa tapaa jossain liikkeessä.
Esimerkiksi kapulan pito... Kira kyllä otti kapulan suuhunsa mutta ei pitänyt sitä. Kuinka monta viikkoa mahdoin junnata samassa paikassa ja revin tukkaa päästäni. Olin jo valmis heittämään kapulan roskiin ja hanskat tiskiin kunnes yksi päivä Kira vaan otti kapulan ja ekalla yrityksellä piti kapulaa 10 sekunttia putkeen ja irrotti siitä vasta käskyllä! Se tunne kun onnistuttiin! Uskomaton fiilis. Sitten sujuikin jo metallikapulat ja oikeastaan mikä vaan minkä iski suuhun :D
Tosin jos olisin keksinyt tavan jo pari kuukautta aikaisemmin niin olisi säästynyt aika paljon aikaa ja energiaa.
Samoin kuin pienenä Kira aina "peruutti" istumaan joka tietysti rikkoi perusasennon. Hitto että mietein pääni savuamispisteeseen asti mitä ihmettä teen väärin? Tämä oli taas sellainen tieto ja taito tuntui loppuvan. Miten voikin joissain asioissa ihmisellä kestää niin kauan ja vasta suunnitelma Y ja yritys numero miljoona onkin se toimiva. Onneksi ikinä ei ole aakkoset vielä loppuneet kesken vaikka siellä loppu päässä ollaan monesti oltu.
Ties moneen sudenkuoppaan vielä astun (tuhanteen), mutta jokaisesta kompuroidaan ylös taas yhtä asiaa viisaampana ;)
P.S. En edes kehtaa kertoa kuinka monta "turhaa" tai vääränkokoista tai vääränlaista asiaa/esinettä/tavaraa olen ostanut. Sen sanon että löytyy ihan hihnoista kippoihin ja kaulapannoista harjoihin :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti